Vapun kuplintaa

Aamupäivän sammakkouinnissa suu puhalteli vappukuplia veteen. Porealtaassa kuplinta jatkui. Jalkapohjat, hartiat, niska, selkä saivat paljon kuplintaa. Sitten vielä polskahdus Saimaan kylmään syliin ja lämmin sauna! Olo keveä kuin kuplalla!

Elän maalauksessa

Jäät soivat tänään rannassa mahtipontisesti. Vahva tuuli sai jäämurskan aaltoilemaan.

Kynttiläillallinen on nautittu parvekkeella auringon laskiessa. Järvi on jo lähes peilityyni. Teekupista nousee höyryä. Linnut visertävät. Jokin sentään näyttää pysyvän jykevästi paikallaan: ylväs, uljas Olavinlinna! Vaan ei sittenkään. Ohut, kapea sumuharso saapuu jostakin peittämään osan linnaa. Elän maalauksessa. Parasta tässä taulussa on, että se elää! Ja ihmeellistä, minä olen osa taulua!

Venus on noussut taivaalle. Se on siellä yksin, kirkkaana. Ennustan, että se kohta saa seuraa. Venus on vastustamaton.

Metsä koskettaa

Luonto koskettaa syvälle, syvälle. Metsässä maailma katoaa. On helppo hengittää. Olo tuntuu aidolta, kotoisalta.

Toissapäivänä nuuhkaisin männyn kuorta. Tuoksu meni lävitseni ja tunsin sen alhaalla, vatsassani saakka ja se kosketti, liikautti minussa jotakin. Pureskelin katajanneulasta. Maku toi minuun tuulahduksen aitoutta, jotakin "vanhaa" ja alkuperäistä, rakasta. Sanoilla on aistimusta vaikea kuvata.

Metsä on yllätyksiä ja kauneutta täynnä. Punainen satulintu näyttäytyi minulle eilen. Sitten huomasin kuun. Pysähdyin ihailemaan. Hyvää on ylenpalttisesti. Ja kaikki niin kaunista.

Perunanarsisseja ja aamun lumiyllätys

Hiljentymisen voima

Eilen kaikki tekeminen alkoi tökkimään ja tuntumaan suorittamiselta. Mieleni pommitti minua kaikenlaisilla velvollisuuksilla ja hoidettavilla asioilla. Tunsin, miten vatsani alueella oli kireyttä, 'kuivuutta' ja jännitystä. Tunsin olevani vankina aikaputken ja pakkotekemisten verkossa. Mitä tahansa yritin tehdä, se tuntui ikävältä.

Lopetin tekemisen. Menin parvekkeelle istumaan. Istuin ja hiljennyin silmät kiinni pitkään, ehkä tunnin tai kaksi. Mikä nautinto oli löytää tyhjää sisältäni ja olla yhtä tyhjän kanssa. Välillä avasin hetkeksi silmiäni ja katselin virtaavaa vettä, taivasta ja lintujen lentoa. Ja sitten yhdellä silmänräpäyksellä palasin taas sisälle päin tyhjyyteen. Tunsin kireyden vatsassani ja annoin sen olla. Sieltä se pikku hiljaa alkoi sulaa lumipallon tavoin. Nautin suuresti olla ei mitään, ei kukaan, passiivinen, tietämätön mistään, kiireetön, suunnittelematon, tavoitteeton.

Jossain vaiheessa silmäni avautuivat ja jäivät katselemaan kaunista kevätillan maisemaa. Vesi liplatti uskomattoman kauniina, linnut lensivät villeinä, lokit kirkuivat, tuuli keinutti männyn oksia. Huomasin olevani kukkien ympäröimä. Kissa istui viereisellä tuolilla nautinnollisen näköisenä. Hain sisältä viltin ja lasin viiniä. Jatkoin istumista ja katselua. Tyhjänä, rauhallisena. Koin voimakkaan täyttymyksen ja kauneuden aistimuksen. Olin humahtanut paratiisiin. Sisällä ja ulkona yhtä aikaa. Sain yksityispianokonsertin ja ääneni yhtyi välillä säveliin ja rytmeihin.

Sitä ei koskaan voi tietää missä ja milloin paratiisin portit aukeavat. Sen olen viime aikoina kokenut. Mahtavaa on ollut huomata, että mun ei tarvitse yrittää tuota paratiisia luoda. Kauneus, ilo, ihanuus, rakkaus, nautinto vaan avautuvat kun avautuvat. Vaan hiljentyminen ja nyt -hetkessä oleminen ovat ihmeellistä taikapulveria.

Kevättä

Uimarannan kalliolta oli sulanut lumi. Pitkän talven jälkeen pääsin sinne kumppareilla kävelemään. Lokit lentelivät veden yllä. Pilvisestä päivästä huolimatta kevään riemu oli aistittavissa. Lintujen lentopyrähdykset ja laulu, siellä täällä soliseva vesi, erikoiset maan mutaiset tuoksut paljastivat, että uusi kasvukausi on alkanut.

Mies palasi kotiin Lapin vaellukselta. Kuherrus täyttää talon -ihanaa.

Kevyttä, pehmeää ja kaunista

Lanteet keinuvat Angélique Kidjon tahdissa. Illan ensimmäinen tähti on syttynyt kirkkaalle, kultareunaiselle taivaalle. Maljakoissa on hennon roosan värisiä ruusuja.

Rakkaudella hoidettu koti

On hyvä siivota ja tehdä arkiaskareita kun olen sisälläni rakkauden tilassa. Silloin ulkoinenkin kotini on rakkaudella hoidettu ja koristeltu. Ei kivulla, ei suorittamisella, ei velvollisuudella, ei kiireellä. Ja itse työssä ei ole mitään vikaa. Voin jopa nauttia. Ja antaa luovuuden virrata. Roskapussia viedessä tuntea sieraimissani raikkaan kevätilman. Ihastella pyykkinarulla roikkuvien vaatteiden värejä. Tanssittaa pölyrättiä pöydän pinnalla. Keksiä uusia paikkoja tavaroille. Kiittää hienoa robottitiimiä, joka minua auttaa suunnattomasti: arvoisa pölynimuri, hänen korkeutensa pyykkikone ja uskollinen palvelija astianpesukone. Valtava lahja kun on ehjä ruumis ja kaikki aistit tallella. Ja kaunis koti -sisällä ja ulkona.

Koti

Kotini. Rakkaus on kotini. Hyvä sisälläni. Kukaan ei voi koskaan viedä sitä minulta pois vaikka ulkoiset häiriöt välillä peittäisivät sen. Siellä se on, pohjalla minussa. Se on rauhaa, keveyttä, tyhjyyttä minussa. Se on ei haluamista. Se on ei pyrkimistä mihinkään. Se on täyttymyksen tila.

Aamupäivän reportaasi

Hiljaista. Kaunista. Rauhaa. Tilaa.

Devonin kevään tunnelmia

Elämä tanssittaa

Englannin matka virkisti, elävöitti, ilahdutti, uudisti minua. Chi kung -harjoitukset pumppasivat elämänenergiaa sisälleni pehmeästi ja kauniisti. Energia paljasti myös esiin kipumöykyn vatsassani ja sulatti sitä pois pikkuhiljaa kurssin loppupäivien aikana. Valheellista minussa paljastui ja mureni, ja todellinen nousi enemmän esiin. Se tuntuu sisälläni helpotuksena, keveytenä, kauneutena ja rauhana.

Sisäinen on tärkeämpää kuin ulkoinen. Se minulle taas kirkastui. Kerroin opettajalle, Clivelle, rakkaudestani luontoon ja toisaalta rankoista vaatimuksista, joita en luontokoulussa pysty täyttämään ja jotka toisinaan saavat luonnossa olemisen tuntumaan suorittamiselta . Älykäs opettaja sanoi minulle: “Luonto on sisälläsi. Lakkaa etsimästä sitä ulkopuoleltasi.” Olen tosi kiitollinen noista sanoista. Ne ovat totta minulle.

Aikanaan, vuosikausia, etsin myös kauneutta ulkoapäin. Kävin mallikoulun, menestyin vähän ja luulin pitkään, että elämässä kaikki on hyvin jos vain saa pidettyä tietyt mitat ja näyttää kauniilta. En kuitenkaan saanut pidettyä noita mittoja ja malliura lipui pois ulottuviltani, mikä on suuri siunaus. Mallimaailma ei tuonut sisäistä täyttymystä. Koin, että siinä keskitytään kuoreen. Maailma tuntui tuota kuoren kimallusta kuitenkin arvostavan ja moni esitti huolensa aina kun lihoin vähän ja kun laihduin, sain posititiivista huomiota. Lopulta sisällä kipu oli niin suurta, että voimat eivät riittäneet ulkoisen kauneuden ylläpitämiseen. Lihoin kunnolla, luovutin, en jaksanut jahdata kauneutta ulkoapäin. Hyvä, että niin tapahtui. Siitä lähti tutustuminen sisäiseen todellisuuteen, kohti kotia sisälläni, kipuja matkalla kohdaten. Ilo lisääntyi, kauneus lisääntyi, täyttymys lisääntyi. Tuolla matkalla olen vieläkin.

Mikä helpotus. Ei tarvitse etsiä, haluta, huolehtia. Kaikki arteet ovat sisälläni. Ja elämä kantaa ja tanssittaa!!