Lepotuolimaailma

Ostimme eilen lepotuolit puutarhaan. Olen niistä kauan haaveillut. Tuolitkin ovat kivoja. Ja maassa makaaminen pyyhkeen päällä. Mutta kyllä nyt avautui ihan uusi maailma! Kissakin halusi heti tulla syliin siinä uudella tuolilla maatessani. Tänään istuin/puolimakasin pitkään. Vihreyden keskellä. Lähellä maata. Kattona taivas. Linnut lentelivät ja laulelivat. Oli ihmeellisen hiljaista. Välillä katselin. Välillä suljin silmät ja upposin toiseen maailmaan. Tyhjyyden, mysteerin maailmaan. Ruumiini sisälle. Ihana hengittää rauhassa. Ihana tyhjyys. Rakas tyhjyys. Pelkkä oleminen. Puhdasta luksusta. Eliksiiriä. Kiitos.

Välillä ajatuksia nousi. Olisi sitä ja tätä askaretta. Et kai voi vain olla. Kuinka kauan aiot olla? Vieläkö vain olet? Kohta kaikki romahtaa jos vain vieläkin olet. Tulet varmasti tosi laiskaksi jos noin pitkiä pätkiä vain olet. Työt eivät tule tehdyiksi.

Mutta en totellut tuota syyllistäjää. Olin niin rakastunut olemiseen. Sitten jossain vaiheessa kiitollisena ilman päätöstä nousin ylös. Mitäköhän nyt tapahtuu? Tarvitseeko minun astua aikaan? Tarvitseeko tehdä päätöksiä?

Nuorallatanssi Saturnuksen ja Neptunuksen välillä

Rajojen kunnioitusta opettelen. Samalla kuitenkin intuitioon luottaen. Liikaa en voi järkiperäistää. Muttei ole hyvää tyhmänrohkeuskaan. Nuoralla tanssin. Niin hyvin ja kauniisti kuin osaan.