Humpsahdus

Olen viime viikkoina ollut ajoittain (oikeastaan aika usein) stressaantunut tekemättömistä töistä. Opetustyöt lähestyvät ja niitä varten pitäisi tehdä valmisteluja sekä myös kirjoitella kasvatustieteen esseitä. On vielä kesä ja ihana puutarha, jonka hoitaminen vie aikaa. Ja normaalit kotityöt, ruuanlaitto, ihanat kesäohjelmat yksin ja yhdessä. Metsässä olisi mustikoita ja vattuja. Uimavedet olisivat vielä lämpimiä. Tämän kesäkermakakun päälle iski kurkkukipu ja jonkinlainen flunssa. Meinasi tulla paniikki. Eilinen meni paljolti nukkuessa. Tänään olo oli hitusen parempi vaikkei vielä terve. Aloitin kotitöillä. Puutarhan hoidolla. Aluksi oli sisälläni painetta siitä, että miten jaksan kaiken puolikuntoisena. Ja ne kaikki kirjoitustyöt... ehdinkö niihin koskaan.. Mutta sitten tapahtui ihmeellinen humpsahdus. Siirtymä ihan eri paikkaan sisälläni. Nykyhetkeen. Rakkauteen. Kiireettömyyteen. Sisälläni tulvahti valtava rakkaus kotiani ja puutarhaa kohtaan. Hei, minähän rakastan näitä kukkia, näitä yrttejä... te ette ole minulle riesa, painolasti. Kiitos kauneudestanne. Mihin katosi huoli siitä että ehdinkö tehdä tarpeeksi? En tiedä! En tosiaan tiedä! Yht'äkkiä sitä ei vain ollut. Eikä ole nyt. Se voi tietysti palata. Muttei sen tarvitse palata. En tarvitse sitä enkä nauti siitä :-).

En tiedä mitä romahtaa elämässäni. Jos jotain romahtaa niin ehkä sen kuuluu romahtaa. Rakkautta kuitenkin on -ainakin just nyt. Ja just nyt riitän rennosti siihen mihin riitän. En enempään.

Lepotuolimaailma

Ostimme eilen lepotuolit puutarhaan. Olen niistä kauan haaveillut. Tuolitkin ovat kivoja. Ja maassa makaaminen pyyhkeen päällä. Mutta kyllä nyt avautui ihan uusi maailma! Kissakin halusi heti tulla syliin siinä uudella tuolilla maatessani. Tänään istuin/puolimakasin pitkään. Vihreyden keskellä. Lähellä maata. Kattona taivas. Linnut lentelivät ja laulelivat. Oli ihmeellisen hiljaista. Välillä katselin. Välillä suljin silmät ja upposin toiseen maailmaan. Tyhjyyden, mysteerin maailmaan. Ruumiini sisälle. Ihana hengittää rauhassa. Ihana tyhjyys. Rakas tyhjyys. Pelkkä oleminen. Puhdasta luksusta. Eliksiiriä. Kiitos.

Välillä ajatuksia nousi. Olisi sitä ja tätä askaretta. Et kai voi vain olla. Kuinka kauan aiot olla? Vieläkö vain olet? Kohta kaikki romahtaa jos vain vieläkin olet. Tulet varmasti tosi laiskaksi jos noin pitkiä pätkiä vain olet. Työt eivät tule tehdyiksi.

Mutta en totellut tuota syyllistäjää. Olin niin rakastunut olemiseen. Sitten jossain vaiheessa kiitollisena ilman päätöstä nousin ylös. Mitäköhän nyt tapahtuu? Tarvitseeko minun astua aikaan? Tarvitseeko tehdä päätöksiä?

Nuorallatanssi Saturnuksen ja Neptunuksen välillä

Rajojen kunnioitusta opettelen. Samalla kuitenkin intuitioon luottaen. Liikaa en voi järkiperäistää. Muttei ole hyvää tyhmänrohkeuskaan. Nuoralla tanssin. Niin hyvin ja kauniisti kuin osaan.

Yhteys romanssi - romaaninen kieli

Ilahduin kun luin lehdestä, että sana romanssi tulee keskiajan latinan sanasta romance ja se tarkoittaa romaanisella kielellä kirjoitettu. Latina oli keskiajalla uskonnollisen ja tieteellisen kirjallisuuden kieli kun taas kaunokirjallisuutta julkaistiin romaanisilla kielillä. Romaaniset kielet ovat olleet yksi intohimoni ja työksenikin opetan niitä. Vielä intohimoisemmin rakastan romanssia. Romanssia nimeltä Elämä. Romaaniset kielet ovat peilanneet minulle mm. kauneutta, intohimoa, rytmiä, iloa, nautintoa, tulta, voimaa ja mystistä vetovoimaa miehen ja naisen välillä. Romanssi ei tietenkään rajoitu mihinkään tiettyyn kieleen tai kulttuuriin. Mutta riemastuttaa tämä yhteys minua silti!

Velvollisuuksien viidakosta vapauteen

Sisälleni oli kasvanut vahva kasvusto toisiinsa ja minuun kietoutuneita köynnöksiä: velvollisuuksien viidakko. Tiheä. Tilaa vievä. Hengitys alkoi vaikeutua. Elämä pihisi vaimeana vähäisistä raoista. Huusin jo apua. Sain kaivatun pysähtymistauon. Jonkin aikaa tuntui, että vaikka aloin katkoa hitaasti köynnöksiä, ilma ei tuntunut lisääntyvän. Köynnökset olivat juurtuneet syvälle. Muutamia päiviä vain katsoin viidakkoa. Päästin irti kitkemisestäkin. Mutta siinä olikin taikaa! Pelkkä hengittely ja kireyden ja kivun katsominen alkoi tuhota kasvustoa. Raikasta ilmaa on tullut tilalle. Luovuutta. Tekemistäkin uudesta paikasta. Ihmettelen, voiko tämä olla totta, että tekeminen ei tunnu pahalta. Elämä on kaunista ja minulta ei juuri nyt vaadita mitään. Kiitos. Tätä tilaa rakastan.

Tähtiä

Tänään nostatti hymyn huulille säteilevä tähti.

Hän

Hän sai minut tänään nauramaan.