Eilen illalla kävin saunassa. Välillä vilvoittelin ja haukkasin happea pihalla, tähtitaivaan alla. Siinä hetkessä nousi kiitollisuus. Näin tähdet taivaalla, pihan, puut, kynttilälyhdyn, tunsin viileän ilman ihollani, raitis ilma tuntui hyvältä hengittää. Ja samalla kuulin autojen äänet ja lentokone lensi yötaivaalla. Eikä siinä ollut mitään häiriötä. Eläköön city-piha! Mahtavaa, että kaupungissakin saan kuitenkin nauttia tähdistä ja omasta pihasta. Kaupunki antaa minulle tällä hetkellä paljon: työtä jota rakastan, ihania ihmisiä, joita saan tavata, tosi upean kuoron, tanssia - paljon tanssia kiitos, kivoja ravintoloita ja kahviloita, konsertteja, elokuvia... Tuossa hetkessä eilen ei ollut kaipuuta täydelliseen hiljaisuuteen (sisälläni oli 'täydellinen rauha') ja rakastin pihaani, elämääni, sellaisena kuin se on. Näin sen hyvänä sellaisena kuin se on.
Tosi merkittävää minulle, koska luontokaipuu on ollut sisälläni niin voimakasta ja melua ja maailmaa on ollut välillä vaikea sietää.
Tosi merkittävää minulle, koska luontokaipuu on ollut sisälläni niin voimakasta ja melua ja maailmaa on ollut välillä vaikea sietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti